maanantai 22. marraskuuta 2010

Suomen NuorisoSirkusliiton uutiskirje 11/2010

Suomen NuorisoSirkusliiton uutiskirje 11/2010

Talviset terveiset NuorisoSirkusliitolta!

Niin sitä vaan näyttää talvi tulleen jopa Suomen pääkaupunkiin. Ennen lumentuloa ehdittiin viettää antoisa lokakuun lopun päivä syyskokouksen ja kehittämisseminaarin merkeissä, ja niistä voi lukea lisää uutiskirjeestä. Sähköpostikirjeen liitteestä löytyy kokonaisuudessaan kehittämisseminaarissa toteutetun tulevaisuusverstaan tuotos.

Nuorisosirkusfestareille saatiin valittua hieno uusi nimi ja seuraavaksi kilpailutetaan logoa ja ulkoasua. Muuta lisätietoa kesän 2011 festareista on tarjolla joulukuun uutiskirjeessä.

Muita asioita uutiskirjeessä ovat esimerkiksi liiton projektitoiminta sekä mielenkiintoiset tarjolla olevat kurssit niin sirkuksesta kuin kansainvälisestä toiminnastakin.

Uutiskirjehän löytyy nyt myös aina Nuorisosirkusliiton blogista, osoitteesta http://snslsirkuksenmaailma.blogspot.com/. Liiton nettisivuja laitetaan parhaillaan uusiksi, joten pian on taas luettavissa ajankohtaisia uutisia myös sieltä.

Valoa pimeään vuodenaikaan toivotellen,

Anita Mäntynen-Hakem
Toiminnanjohtaja
Suomen NuorisoSirkusliitto ry
p. 050 414 2041
snslfi(at)gmail.com

Uutiskirjeen sisältö:
Tulevaisuusverstaasta potkua Nuorisosirkusliiton kehittämiseen
Syyskokousterveisiä
SNSL:n hallitus vuodelle 2011
Uusia jäsenyhteisöjä
Projektityöntekijä Hanne Luukkosen yhteystiedot
Kaipaatko koulutusta tai osaisitko antaa sitä? Kouluttajapankki kaipaa juuri Sinua!
Nyt kaikki Nuorisosirkusblogia lukemaan ja kommentoimaan!
Kummitoiminta käyntiin

NURTSI – nuorten sirkusfestivaali 2011
Circus Helsingissä tapahtuu
EVS-koulutus uusille toimijoille
Youth in Action -hankeklinikka
Homma-rahaa nuorten projekteille
Lasten taidefestivaali Hippalot etsii esityksiä
Satupäivä 10.12.2010, ilmoita tapahtumasta!

AJANKOHTAISTA LIITOSSA

Tulevaisuusverstaasta potkua Nuorisosirkusliiton kehittämiseen
 
Nuorisosirkusliiton kehittämisseminaariin kokoonnuttiin lauantaina 23.10.2010 Itä-Helsingin kulttuurikeskuksessa Stoassa. Seminaari toteutettiin tulevaisuusverstasmenetelmällä, työskentelyn otsikkona oli Nuorisosirkusliiton tehtävät ja vetäjänä toimi Anita Mäntynen-Hakem. 
 
Tulevaisuusverstas on demokraattinen suunnittelun menetelmä. Tarkoituksena on purkaa mieltä painavat ongelmat ja oletetut esteet, pohtia niihin ratkaisuja sekä siirtyä sitten unelmoinnin kautta konkreettisiin suunnitelmiin ja niiden toteutukseen.

Ongelmia sekä ideoita ja unelmia kirjattiin fläppipapereille keskustelematta aiheista, jokaisen jälkeen äänestettiin keskeisimmät asiat ja lopuksi työstettiin sovituista teemoista ryhmissä konkreettisia tuotoksia kehittämistyön ja toimintasuunnitelmien pohjaksi. 
 
Keskeisimmät verstaassa esiin tulleet asiat olivat koulutusohjelmien luominen ja kehittäminen, nuorten osallisuuden lisääminen liiton toiminnassa ja jäsenyhteisöjen väen aktivointi liiton toimintaan, liiton näkyvyys ja tunnettavuus sekä tasa-arvo ja yhteistyö erilaisten jäsenyhteisöjen välillä. Todettiin myös, että toiminnan suunnitteluun tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja tiedonkulkua tulee tehostaa. 
 
Tulevaisuusverstaan koko prosessi kirjattiin ylös ja on luettavissa tämän uutiskirjeen liitteenä.


Syyskokousterveisiä

Myös SNSL:n syysedustajakokous pidettiin lauantaina 23.10.2010 Itä-Helsingin kulttuurikeskuksessa Stoassa. Kokouksessa esiteltiin tuoreeltaan kehittämisseminaarin tuotokset ja keskusteltiin niistä sekä muista vuoden 2011 toimintasuunnitelmaa ja talousarviota koskevista asioista. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vahvistettiin sähköpostitse varsinaisen kokouksen jälkeen.

Syyskokous päätti vuoden 2011 teemaksi verkostoitumisen kehittämisen ja liiton profiilin noston. Todettiin, että nuorten osallisuuden lisääminen liiton toiminnassa voisi olla vuoden 2012 teema ja asiaa edistetään jo tulevana vuonna.

Kokousväki korosti 20-vuotisjuhlavuoden merkitystä ja piti tärkeänä, että myös juhlakirjasta saadaan kaikin puolin tasokas. Nyt kiireenvilkkaa tuottamaan siis tekstejä kirjaan, vielä ehtii! 
 
Päätettiin että jatkossa syys- ja kevätkokouksen yhteydessä järjestetään koulutusviikonloppuja jäsenyhteisöjen ohjaajille. Syyskokouksessa sovitaan jatkossa seuraavan vuoden kokonaisuuksista vastuussa olevat jäsenyhteisöt, jotka toimittavat aina tammikuun kokoukselle esityksen sisällöstä ja toteutuksesta. Vuonna 2011 maaliskuussa kevätkokouksen yhteydessä Helsingissä järjestettävästä koulutusviikonlopusta vastaavat Linnanmäen Sirkuskoulu ja Circus Helsinki. Marraskuussa kokoonnutaan syyskokoukseen Rovaniemelle, jossa kokonaisuudesta vastaa Monitaideyhdistys Piste ry.

Kokouksessa vahvistettiin myös jäsenmaksut uuden jo aiemmin päätetyn jaottelun mukaisesti sekä valittiin liiton hallitus vuodelle 2011.

SNSL:n hallitus vuodelle 2011

Syyskokouksessa valittiin liiton puheenjohtajaksi edelleen Sirpa Uimonen ja hallituksen muiksi jäseniksi Heikki Matero (Kuopion Sirkus), Petra Mäki-Neuvonen (Taidekoulu Estradi/ Sirkus Tuikku), Samuli Männistö (Sirkus Supiainen), Katja Ranta-Penttilä (Sorin Sirkus), Mikko Rinnevuori (Circus Helsinki) ja Niina Rinta-Opas (Linnanmäen Sirkuskoulu). Näistä Matero, Männistö, Ranta-Penttilä ja Uimonen ovat toimineet hallituksessa myös koko edellisen vuoden. Mikko Rinnevuori on nimetty hallitukseen loppuvuodesta 2010, samoin Petra Mäki-Neuvonen varajäseneksi. Niina Rinta-Opas on kokonaan uusi jäsen. 
 
Hallituksen varajäseniksi nimettiin Taruelma Heikkinen (Espoon esittävän taiteen koulu ESKO), Katri Janatuinen (Turun taideakatemian sirkusopiskelijat), Susanna Keski-Kohtamäki (Pukinmäen Sirkuskoulu), Heidi Kontola (Sirkuskoulu ARX), Nina Niva (Sirkuskoulu Keikaus) ja Mette Ylikorva (Monitaideyhdistys Piste ry). Varajäsenet eivät ole henkilökohtaisia varajäseniä. Varajäsenet voivat halutessaan osallistua kaikkiin hallituksen kokouksiin, esityslistat lähetetään aina myös heille.

Uusia jäsenyhteisöjä

Suomen NuorisoSirkusliittoon on liittynyt syksyn aikana kaksi uutta jäsenyhteisöä, Monitaideyhdistys Piste ry Rovaniemeltä sekä Lahden Tanssiopisto. Aiemmin tänä vuonna uusiksi jäseniksi ovat jo tulleet Sirkuskoulu ARX Hämeenlinnasta sekä Ylivoli Sirkus (Ylitornion Voimistelu ja Liikunta ry).


Projektityöntekijä Hanne Luukkosen yhteystiedot

SNSL:n aloittama hanketoiminta sirkuksen sosiaalisen ja alueellisen saavutettavuuden lisäämiseksi jatkuu edelleen. Palkkaukseen saadaan Allianssin Työtä nuorille -tukea. Projektityöntekijänä jatkaa Eeva Rantinojan aloittamaa työtä vuoden loppuun saakka Hanne Luukkonen, johon saa yhteyden sähköpostitse
hanne.snsl(at)gmail.com tai puhelimitse numerosta 040 1488042. Tämä numero on myös jatkossa käytössä liiton projekteilla.


Kaipaatko koulutusta tai osaisitko antaa sitä? Kouluttajapankki kaipaa juuri Sinua!

Muistathan vastata koulutuskyselyyn ja lähettää tietosi SNSL:n uudistuville nettisivuille perustettavaan Kouluttajapankkiin. Jos et ole saanut kyselyä, voit silti lähettää tietosi osoitteeseen snslkouluttajapankki(at)gmail.com, josta voit kysyä myös lisätietoja. Lähettämällä tietosi olet osana liiton mahdollisuuksia kouluttaa jäseniään lisää. Tarkoitus olisi jatkossa myös tarjota kouluttajapankin kautta mahdollisuus etsiä kouluttajaa omaan sirkuskouluun.


Nyt kaikki Nuorisosirkusblogia lukemaan ja kommentoimaan!

Oletko jo käynyt tutustumassa Nuorisosirkusblogiin? Blogi löytyy osoitteesta http://snslsirkuksenmaailma.blogspot.com/. Voit tyydyttää uutisnälkäsi, käydä kommentoimassa muiden tuotoksia ja lukea Nuorisosirkusliiton kuukausittaisia uutiskirjeitä. Mikä parasta, sinne vastaanotetaan myös juuri Sinun luovia tuotoksiasi! Mikäli kiinnostuksesi heräsi, ota yhteyttä Petraan (sirkus.tuikku[at]estradi.org) ja tarjoa tekstiäsi. Sen ei tarvitse olla kovin pitkä ja riittää että se on tyyliltään juuri näköisesi, sillä erilaiset kirjoittajat ja tekstit ovat tämän blogin perusidea. Tervetuloa siis lukemaan ja kirjoittamaan!


Kummitoiminta käyntiin

SNSL:ssa työskennellään kummitoiminnan laajentamiseksi koko jäsenpohjaa kattavaksi verkostoksi. Kummitoiminnaksi käsitetään kahden tai useamman sirkusyhteisön yhteistyö. Lue lisää aiheesta seuraavasta Sirkuspyramidi-lehdestä. Jos sinulle herää kysymyksiä, otathan rohkeasti yhteyttä Hanne Luukkoseen!


KOULUTUKSIA, TAPAHTUMIA

NURTSI – nuorten sirkusfestivaali 
 
Festareiden nimikilpailun tuotoksena nimeksi tuli NURTSI – nuorten sirkusfestivaali. Festarityöryhmä valitsi nimen äänestämällä 16 facebookiin ja sähköpostiin tulleesta nimiehdotuksesta. Voittajaehdotuksen tekijä on Maiju Mustonen, joka lahjoittaa palkintonsa eteenpäin, myöhemmin ilmoitettavaan kohteeseen. 
 
NURTSI on lyhenne nuorten sirkusfestivaalista, mutta näimme nimessä myös symboliikkaa kasvusta ja ruohonjuuritasolta, nuorten omasta osallisuudesta ponnistavasta toiminnasta (vrt. ylhäältä käsin tuotettu toiminta). Kovasti kesäisen mielikuvankin tuo herättää, joten ainakin tulevalle kesäkuiselle festivaalille nimi sopii siinäkin mielessä.

Lisätietoja kesän 2011 festareista tulee joulukuun uutiskirjeeseen. Festarithan ovat 9.-12.6.2011 Espoon kulttuurikeskuksessa ja järjestelyistä vastaavat Nuorisosirkusliiton kumppaneina Linnanmäen Sirkuskoulu sekä Sirkuskoulu Keikaus.

 
Circus Helsingissä tapahtuu

Circus Helsinki järjestää pariakrobatiakurssit aloittelijoille ja edistyneille harrastajille! Kurssit järjestetään 4.12.2010 kello 16.30-18.30 Circus Helsingin tiloissa. Kurssien hinta on 20 euroa/henkilö. Ilmoittautumisen voi tehdä sähköpostitse osoitteeseen mikko(at)circushelsinki.fi. Kumpaankin ryhmään otetaan yhteensä korkeintaan 20 harjoittelijaa.

Aloittelijoiden opettajina toimivat australialaiset pariakrobaatit Peter Freeman ja Tim Fyffe. Peter ja Tim ovat monille Circus Helsingin oppilaille jo tuttuja. He ovat taitavia opettajia, joiden tekninen osaaminen on vahvaa. Peter ja Tim ovat esiintyneet ympäri maailmaa australialaisen Spaghetti Circus-ryhmän kiertueilla. Aloittelijoiden tunnilla ei tarvita mitään ennakkotietoja- tai taitoja. Harjoittelu aloitetaan perusteista. Opetuskieli on englanti. Peterin ja Timin esitys Circus Helsingin Open Stage-illassa: http://www.youtube.com/watch?v=RmPv5JjlI2Y.
Edistyneiden ryhmän opettajina toimivat suomalainen Katja Kortström ja australialainen Joshua Hoare. Katja ja Joshua ovat kokeneita ammattilaispariakrobaatteja ja heidän henkilökohtaiset taitonsa ovat hyvin korkealla tasolla. Edistyneiden harrastajien olisi hyvä hallita pariakrobatian perusteet. Opetuskielet ovat englanti ja suomi. Katja Kortström Cirque du Soleilin Viva Elvis-esityksessä: http://www.youtube.com/watch?v=5bZJRvkrf2Q. Joshua Hoaren materiaalia: http://www.youtube.com/watch?v=LCcEbl43Gq0.

Circus Helsingin Jouluesitys Acento on koettavissa seuraavasti:
perjantaina 10.12 kello 18.00
sunnuntaina 12.12. kello 17.00
torstaina 16.12. kello 18.00
lauantaina 18.12. kello 17.00
sunnuntaina 19.12. kello 17.00 
 
Lippuja Circus Helsingin tilan esityksiin saa ennakkoon sähköpostiosoitteesta liput(at)circushelsinki.fi tai puhelinnumerosta 0400 985 774(Tuula Anttila). Lippuja voi ostaa myös ovelta, mikäli esitys ei ole loppuunmyyty.


EVS-koulutus uusille toimijoille

Kansainvälisyyskasvatusta voi tehdä paikallisesti Eurooppalaista vapaaehtoispalvelua (EVS) hyödyntäen. Ota apuohjaaja lasten kerhotoimintaan, nuorten ryhmiin tai järjestön vapaaehtoistoimintaan. Tai tarjoa mahdollisuus nuorelle järjestötoimijalle tai ilman opiskelupaikkaa jääneelle nuorelle oppia uusia taitoja ja itsenäistyä tuetusti Euroopassa.

Uusia toimijoita haastetaan mukaan toimintaan! Monet suomalaiset nuorisoalan toimijat ovat jo mukana, katso tietokanta hyväksytyistä tahoista: http://ec.europa.eu/youth/evs/aod/hei_en.cfm

EVS uusille tulokkaille -koulutus järjestetään 10.1.2011 klo 10.00-15.00 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMOn tiloissa osoitteessa Hakaniemenranta 6, Helsinki.

Tavoitteena on tarjota osallistuville organisaatiolle välineitä EVS:n hallinnointiin ja käytännön toteutukseen, mahdollisuus verkostoitua muiden osallistujien kanssa ja kuulla Youth in Action -ohjelman tarjoamasta koulutustarjonnasta organisaatioiden edustajille.

Koulutuksen aikana käydään läpi EVS -hankkeiden hallintoa, hakuprosessia suunnittelusta arviointiin, kumppanuutta, oppimista vapaaehtoispalvelussa (YOUTHPASS), vakuutuskäytäntöjä, yksipuolista rahoitusta, kielivalmennusta, tulosten levittämistä ja hyödyntämistä, sekä muita osallistujien esiintuomia aiheita.

Koulutus osallistujille maksuton ja sen aikana tarjotaan lounas. CIMO korvaa lisäksi matkakulut edullisinta julkista matkustustapaa käyttäen. Lisätietoja koulutuksesta: terhi.liintola(at)cimo.fi. tai p. 0207 868 504. Ilmoittautumiset 3.1.2011 mennessä oheisen linkin kautta: https://www.webropol.com/P.aspx?id=495320&cid=112919505


Jos 10.1. ei sovi aikatauluihisi, seuraava koulutus järjestetään 14.3.2011. Lisätietoja EVS-ohjelmasta: http://www.cimo.fi/ohjelmat/youth_in_action/eurooppalainen_vapaaehtoispalvelu_evs


Youth in Action – hankeklinikka
 
Tuntuvatko Youth in Action -hakulomakkeet hankalilta? Mitä tarkoittavat eurooppalainen ulottuvuus, kerrannaisvaikutus ja tulosten hyödyntäminen? Mitä budjettiin voi sisällyttää? Miksei oma hanke saanut tukea? Tule hakemaan vastaukset kysymyksiisi Youth in Action -hankeklinikalta CIMOn ohjelma-asiantuntijoilta.

Youth in Action -hankeklinikka järjestetään torstaina 13.1.2011 klo 10-18 välisenä aikana CIMOssa, Helsingissä.

Hankeklinikka on suunnattu erityisesti 1.2. ja 1.4.2011 hakukierroksilla tukea hakeville ryhmille ja tahoille. Seuraava hankeklinikka järjestetään keskiviikkona 11.5.2011 CIMOssa.

Hankeklinikan sisältö suunnitellaan ilmoittautuneiden toiveiden perusteella. Tarkemmat kellonajat ja klinikan sisältö vahvistetaan ilmoittautuneille tammikuun alkupuolella. Osallistujat voivat halutessaan lähettää työstämänsä hakemuksen etukäteen sähköpostitse CIMOon yiahaku(at)cimo.fi 10.1.2011 mennessä, jotta ohjelma-asiantuntija voi perusteellisemmin kommentoida hakemusta hankeklinikan aikana.

Ilmoittautumiset hankeklinikkaan keskiviikkoon 22.12.2010 mennessä: http://www.webropol.com/P.aspx?id=493274&cid=129547347


HAKUJA, AVUSTUKSIA

Homma-rahaa nuorten projekteille

Homma-rahaa annetaan nuorten omille jutuille, omille projekteille. Sirkuskouluilla tällainen hanke voisi olla vaikka oman esiintymistilaisuuden järjestäminen, välineiden tai asujen hankinta tai melkeinpä mitä tahansa, kunhan on kyse asioista joita nuoret itse haluavat tehdä sekä myös itse suunnittelevat ja toteuttavat. 100–200 euron Homma-rahaa jaetaan 13–19-vuotiaiden nuorten ryhmille, vapaa-ajan tai koulun projekteihin. Seuraava hakuaika päättyy 30. marraskuuta. Sähköisen hakulomake täytetään osoitteessa www.homma.fi
Lasten taidefestivaali Hippalot etsii esityksiä

Lasten taidefestivaali Hippalot järjestetään 34. kerran Hämeenlinnassa 28.–31.7.2011. Festivaalin teemana on valo ja sen ohjelmisto koostuu teatteriesityksistä, konserteista, työpajoista, näyttelyistä, elokuvista ja kirjailijatapaamisista. Vuonna 1978 perustettu festivaali tunnetaan eri taiteenlajeja yhdistävänä koko perheen kesäfestivaalina, jonka tapahtumapaikkana Hämeenlinnassa toimii Verkatehdas.

Lasten taidefestivaali Hippaloille etsitään teemaan sopivia ja laadukkaita lastenteatteriesityksiä, jotka voivat olla suunnattu määrätylle ikäryhmälle. Esitykset voivat olla niin nukketeatteria, sirkusta kuin musiikki- ja tanssiteatteria. Festivaalin kohderyhmä on 0-12 –vuotiaat lapset perheineen. Festivaalin järjestää Hämeenlinnan kaupungin Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX.

Esitysehdotuksen tulee sisältää seuraavat asiat: tekijä(t) yhteystietoineen
, teoksen nimi ja kesto
, kuvaus teoksesta ja esittelyt tekijöistä, 
tekniset- ja tilavaatimukset sekä DVD-taltiointi teoksesta
.

Esitysehdotukset lähetetään postitse osoitteella: Lasten taidefestivaali Hippalot, Keinusaarentie 1, 13200 Hämeenlinna.

Haku päättyy 30.11.2010. Lähetettyjä ehdotuksia ja niihin liittyviä materiaaleja ei palauteta. Festivaalille valitaan teoksia myös esityshaun ulkopuolelta.

Lisätietoja: Lasten taidefestivaali Hippalot, hippalot(at)hameenlinna.fi , p. 03 621 3026.


MUITA UUTISIA

Satupäivä 10.12.2010, ilmoita tapahtumasta!

Satupäivä järjestetään tänä vuonna tuttuun tapaan joulukuun toisena perjantaina 10.12.2010. Kyseisenä päivänä lapsille luetaan ja esitetään satuja teattereissa, kirjastoissa, kirjakaupoissa ja museoissa ympäri maan. Tervetuloa mukaan!

Satupäivän tämän vuoden teema on Satu elää meissä kaikissa ja toivommekin, että liitytte mukaamme rakentamaan lapsille vinkeää Satupäivää. Satupäivän tapahtumat voivat olla mitä tahansa satuihin ja sadunlukuun liittyvää. Ilmoittamalla tapahtumastanne Satupäivän projektisihteerille osoitteeseen info(at)satupaiva.fi perjantaihin 3.12.2010 mennessä, se saadaan mukaan Satupäivän tiedotukseen ja uudistuneille nettisivuille, jotka on avattu osoitteessa www.satupaiva.fi.

Lähetettäviin tapahtumatietoihin tulee liittää: ohjelman sisältö, aikataulu, tapahtumapaikka katuosoitteineen, mahdollinen nettiosoite ja mahdollisen pääsymaksun suuruus.

Lisätietoja Satupäivän projektisihteeri Iida Turpeiselta (Suomen Teatterit ry), p. 09 2511 2153, info(at)satupaiva.fi.