torstai 5. tammikuuta 2012

Hyvää uutta vuotta!

Sirkuksen täyteistä uutta vuotta! Tänäkin vuonna Suomen NuorisoSirkusliiton tavoitteena on auttaa jäsenyhteisöjään työssään sirkusta harrastavien lasten ja nuorten parissa. Jäsenyhteisöjen määrä on kasvanut tasaisesti ja viimeisen parin-kolmen vuoden aikana uusia jäseniä on tullut yhteensä kymmenen! Tämän hetkinen jäsenyhteisöjen määrä on 31 ja toiminta ulottuu Haminasta Ylitornioon. Samalla toiminta on laajentunut ja monimuotoistunut: nykyään jo vauvaikäisetkin voivat päästä sirkustelemaan ja samoin aikuisille on tarjolla harrastusmahdollisuuksia yhä useammalla paikkakunnalla.

Tämän vuoden teemana liitossa on ohjaajakoulutusten jatkaminen ja kehittäminen. Paikoin sirkusohjaajien löytäminen ei nimittäin ole aina helppoa: yhdellä ehkä on sirkustaitoja muttei opettamiseen vaadittavaa pedagogista tietämystä, toinen hallitsee opettamisen muttei tunne sirkuslajeja kovin hyvin. Intoa onneksi löytyy monelta paikkakunnalta, ja siksi haluammekin auttaa tarjoamalla sopivaa koulutusta innokkaiden tekijöiden avuksi.

Liiton julkaisema Sirkuspyramidi-lehden kehittäminen on myös yksi tulevan vuoden tavoitteista. Lukijoiden toiveiden kartoittamiseksi luvassa on muun muassa lehden lukijakysely. Haasteena on kirjoittajien löytäminen, niin että kiinnostavista tapahtumista ympäri Suomea saataisiin raportoitua lukijoille.

Tulevan vuoden päätapahtuma on kesäkuussa Kuopiossa järjestettävä SirkusSoppa-leiri. Kun yhteen kootaan sirkusharrastajia ympäri Suomen, niin eiköhän siitä hyvä Soppa synny!

Suomen NuorisoSirkusliitto haluaa toivottaa innostavaa ja hyvää sirkusvuotta kaikille! Tämä on hyvä vuosi kokeilla jotain uutta!