tiistai 24. marraskuuta 2015

Erilaisten ryhmien kanssa toimimisessa on usein kysymys yhdenvertaisuuden edistämisestä ja toteuttamisesta. Ajatuksesta, että yhdenvertaisuus on hyvinvoinnin perustassa ja että kaikilla on yhtäläiset ihmisoikeudet.
Tiedetään, että toisesta kulttuurista tulevien ihmisten kohtaaminen vaatii tiedollista, taidollista  ja asenteellista kompetenssia. Toiminnassa tarvitaan erilaisuuden hyväksymistä, epävarmuuden sietämistä sekä luovia ja joustavia menetelmiä. Lisäksi tarvitaan kykyä tunnistaa omia ennakkoluuloja ja ajattelun vääristymiä sekä halua tutkia omia näkemyksiä ja uskomuksia. 
Sirkuksen olemuksessa on yhteisöllisyyttä, vierauden ja toiseuden läsnäoloa ja  toisin katsomisen mahdollisuutta. Sirkuksessa voi olla hyvä monella tavalla, eikä ole yhtä oikeaa tapaa tehdä. Erilaisuus tuottaa rikkautta ja moninäkökulmaisuutta ja opettaa samalla kohtaamaan vieraita ja outoja asioita. 
Siksi sirkus, kun puhutaan turvapaikkahakijanuorten aktivoimisesta, kotouttamisesta ja integroinnista suomalaiseen yhteiskuntaan.
Tiedon puute, kielivaikeudet ja  aukot vieraiden kulttuurien tuntemuksessa on koettu laadukasta monikulttuurisuustyötä ja ryhmätoimintaa estävinä asioina. Suomen Nuorisosirkusliiton sosiaalisen sirkuksen jaosto järjestää tammikuun puolessa välissä  Taidelähtöiset menetelmät vastaanottokeskuksissa tapahtuman. Tilaisuuden yhtenä tavoitteena on  lisätä tietoa ja ymmärrystä  vastaanottokekusten arjesta ja niissä asuvien ihmisten toimintamahdollisuuksista. 
Sitä odotellessa voi lukea Katja Ranta-Penttilän kokemuskirjoituksen Sampolan koulun valmistavan opetuksen ryhmästä.
Petra


Sampolan koulun valmistavan opetuksen ryhmä
Katja Ranta-Penttilä 

Sampolan koulu oli 7 - 9 vuosiluokille opetusta antava koulu Tampereen Kalevan kaupunginosassa. Koulun painotusalueet olivat matematiikka ja tietotekniikka. Sampolan koulussa oli myös valmistavaa maahanmuuttajaopetusta. Koulu lopetti toimintansa 2011.

Maahanmuuttajille järjestettävän valmistavan opetuksen tavoitteena on edistää opetukseen osallistuvien oppilaiden tasapainoista kehitystä ja integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan sekä antaa tarvittavat valmiudet perusopetukseen siirtymistä varten. Opetuksen tavoitteena on lisäksi edistää oppilaiden äidinkielen hallintaa ja oman kulttuurin tuntemista. (Opetushallituksen määräys 69/011/95.)

Tavoitteet ryhmälle asetettiin yhdessä sirkusohjaajien ja ryhmän omien opettajien kanssa. Lisäksi ryhmän oppilailta kysyttiin, mitä sirkuslajeja he haluaisivat harjoitella vuoden aikana. 
Ryhmän tavoitteiksi muotoutui eri sirkuslajien oppimisen lisäksi tutustuminen ja ryhmäytyminen, rauhassa tekemisen ja pienryhmätoiminnan harjoittelu, sääntöjen noudattaminen, flow-kokemusten saavuttaminen sekä keskittymiskyvyn ja kärsivällisyyden kehittäminen.
Mamu-ryhmän kanssa työskentely sujui hyvin lähestulkoon aina. Rakensin tunnin samoin kuin muutkin sirkustunnit: alkupiiristä lämmittelyjen ja venyttelyjen kautta lajiharjoitteluun ja loppupiiriin. Kevätkaudella lajiharjoittelu-osuus jaettiin kahteen osaan:  yhteiseen lajiharjoitteluun ja oman lajin harjoitteluun.
Ajateltavaa ja kysymyksiä oli paljon. Mietin usein, mitä tulee tapahtumaan. Tietämättömyys uusista kulttuureista toi lisäjännitystä ja pohdittavaa sirkuslajien opettamiseen. Tulisiko harjoituksia muokata eri tavalla? Voiko tytöt ja pojat tehdä yhdessä? Kuinka vaatteet? 
Suurin haaste oli kuitenkin kielimuuri, joka vaikeutti sääntöjen ja ohjeiden opettamista ryhmälle. Ratkaisuksi tähän, kaikista säännöistä, ohjeista ja toiminnoista tehtiin kuvakortteja. Tässä ryhmässä huomasi, mitä tapahtuu jos alusta asti ei saa kommunikoiduksi sääntöjä ja ryhmätoiminnan periaatteita selvästi. Tällä kertaa kaikki meni hyvin. Ajattelin usein, että jos olisi villimpiä oppilaita niin tilanne voisi riistäytyä akkiä käsisitä. Opin, että yhteiset pelisäännöt pitää saada selväksi, tavalla tai toisella!

tiistai 17. marraskuuta 2015

Sirkusteltta tärisee ja maneesi tutisee. Maailmalla tapahtuu kamalia. Mitä me sirkuslaiset voisimme tehdä? 
Yhdenvertaisuus on kirjattu Nuorisosirkusliiton ja monien jäsenyhteisöjen arvoihin.  Ja miksi ei olisi: yhteisöllisyys on sirkuksen juurissa ja  toimivan yhteisöllisyyden perustassa on yhdenvertaisuus. Tähän arvoon on hyvä palata. Mitä yhdenvertaisuus tarkoittaa minulle? Toteutuuko se? Voisiko jotain tehdä toisin tai paremmin? 
Sirkus oppimisympäristönä on loistava paikka miettiä normeja ja normaaliutta. Ulkoapäin katseltuna toiminta ei ehkä vaikuta normaalilta laisinkaan.  Mikä sirkuksessa on normaalia? Minkälaisia muotteja me teemme? Mahtuvatko kaikki halukkaat niihin?
Asennekasvatus ja tietoisuus omista arvoista, käsityksistä ja tavoista ei ole merkityksetöntä. Pieneltä tuntuvan toiminnan vaikutukset ovat mittavat. 
Anita Mäntynen-Hakem, tämän viikon artikkelin kirjoittaja, on sosiokulttuurisen innostamisen ja yhteisöpedagogiikan käytäntöjen asiantuntija. Hän on koulutukseltaan humanistisen ja kasvatusalan opettaja (AMK), yhteisöpedagogi (AMK) ja kulttuuriohjaaja. 
Kulttuurikameleontit on vuonna 2003 perustettu kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää kulttuurien välistä vuoropuhelua sekä kansainvälistä ja monikulttuurista tietoutta Suomessa.
Petra

Yhdenvertaisuus ja syrjinnänvastaisuus ryhmätoiminnassa
Anita Mäntynen-Hakem, Kulttuurikameleontit ry

Yhdenvertaisuus on laissa turvattu perusoikeus, joka kieltää syrjinnän. Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Kaikilla ihmisillä tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua, kehittyä ja saada palveluita, esimerkiksi kaikilla nuorilla tulee olla mahdollisuus itse valita, mihin harrastukseen osallistuu ja tulla siellä hyväksytyiksi sellaisena kuin on. Ryhmänohjaajan yhtenä tärkeänä tehtävänä on turvata yhdenvertaisuus toiminnassa ja edistää syrjinnänvastaisuutta. 
Syrjintä voi olla välitöntä tai välillistä, se voi ilmetä rakenteellisena syrjintänä, esteellisyytenä tai häirintänä. Häirintä on henkilön tai ihmisryhmän arvon ja koskemattomuuden tarkoituksellista tai tosiasiallista loukkaamista. Vaikka toiminnassa toteutuisi yhdenvertaisuus palvelujen saatavuuden ja esteettömyyden näkökulmasta, voi ryhmässä silti olla syrjityksi tulemisen kokemuksia. Häirintä eli esimerkiksi epäasialliset vitsit tai nimittely tuottavat kohteelle häpeää ja tunteen yhteisön ulkopuolelle jäämisestä. 
Rasismi on yksi syrjinnän muodoista. Rasismia on ihmisen tai ihmisryhmän asettaminen muita alempiarvoiseen asemaan hänen ihonvärinsä, kulttuurinsa, etnisen taustansa, äidinkielensä tai uskontonsa vuoksi. Taustalla ovat vanhat, tieteen aikoja sitten kumoamat rotuopit ja ideologiat, joiden mukaan kulttuurin tai biologisen perimän perusteella ihmiset olisivat eriarvoisia ja eritasoisesti kehittyneitä. 
Normit ovat oletuksia siitä, millaisia ihmiset ovat tai millaisia heidän pitäisi olla ollakseen ”normaaleja”, ja normeja ylläpidetään puheissa, käsitteissä ja määritteissä, myös esimerkiksi oppikirjoissa ja muissa materiaaleissa. Normit ovat muotteja, joihin ikään kuin pitäisi mahtua, vaikka kaikki eivät mahdu. Normatiivisuus vaikuttaa ihmisen kokemukseen itsestä, kaventaa itsemäärittelyoikeutta ja itseilmaisun vapautta sekä tukee rakenteellisen syrjinnän olemassaoloa. 

Miten teen ryhmätoiminnasta mahdollisimman yhdenvertaista?
Samanlainen kohtelu kaikille ei ole välttämättä yhdenvertaista toimintaa, sillä osallistumisen esteetkin ovat erilaisia. Yhdenvertaisuuslaki mahdollistaa positiivisen erityiskohtelun eli erityistoimenpiteet ja -järjestelyt, jos henkilö tai ryhmä on ilman niitä vaarassa jäädä eriarvoiseen asemaan.
Yhdenvertaisen ryhmätoiminnan avainhenkilö on hyvä ohjaaja, joka on rakentavan, moniarvoisen ja syrjimättömän toiminnan tukija. Hän auttaa ryhmän jäseniä rakentamaan positiivista minäkuvaa ja vahvaa identiteettiä sekä edistää heidän voimaantumistaan. Ohjaajan tehtävänä on myös syrjinnän ja rasismin ennaltaehkäiseminen, syrjintään ja rasismiin puuttuminen sekä niitä kokeneiden tukeminen. 
Ohjaajalla tulee olla valmiuksia tunnistaa syrjintää ja rasismia sekä ymmärrystä syrjinnän vaarassa olevien ja monikulttuuristen nuorten elämästä ja kokemusmaailmasta sekä peloista ja hankauksista, joita moninaisessa yhteisössä voi syntyä. Ohjaajan maailmankuva, ihmiskäsitykset ja arvomaailma heijastuvat ryhmän toimintaan. Ohjaajan tuleekin pohtia omaa suhdettaan omiin tapoihinsa ja arvoihinsa, muutokseen ja pysyvyyteen sekä esimerkiksi normatiivisuuteen, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, monikulttuurisuuteen, maahanmuuttoon, maahan muuttaneisiin ja eri uskontoihin. 
Yhdenvertaisuutta voidaan edistää myös esimerkiksi tekemällä yhteisesti sovitut yhdenvertaisen toiminnan pelisäännöt ja organisaation yhdenvertaisuussuunnitelma sekä käyttämällä vaikkapa globaalikasvatusmenetelmiä ja rasisminvastaisia menetelmiä osana toimintaa. 
Yksi sirkustoimintaankin sopiva ja sovellettava toimintamalli on Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n yhteiskumppaneineen kehittämä Art Against Racism (AAR). AAR-työpajoissa käsitellään rasismia yhteisöllisen taidekasvatuksen avulla ja Allianssi on julkaissut tästä rasisminvastaisesta taidetoiminnasta oppaan keväällä 2015. Oppaassa esitellään neljän tunnin mittainen esimerkki 8-askeleisesta Art Against Racism –työpajasta http://primapaper.fi/allianssi/muita-julkaisuja/aar/primapaper s. 61, jota voi soveltaa myös käsittelemään esimerkiksi laajemmin syrjintää. 

Lähteet:
Art Against Racism – opas rasisminvastaisesta taidetoiminnasta nuorten kanssa. 2015. Allianssi ry. (Nettijulkaisu: http://primapaper.fi/allianssi/muita-julkaisuja/aar/primapaper
Ihmisoikeudet.net-sivusto (http://ihmisoikeudet.net/

Kanninen, S. & Markkula, H. 2011. R-sana – kirja rasismista ja siihen puuttumisesta. Pelastakaa Lapset ry. Karisto Oy:n kirjapaino.

Jyrkiäinen, S., Sievänen, P., Stenbäck, J. & Suvilaakso, A. 2012. Toisella katsomalla – maahanmuuttajista maahan muuttajiin. Helsinki: Kulttuurikameleontit ry/ Oy Nordprint Ab 


tiistai 10. marraskuuta 2015

Tämän viikon Sirkuksen maailmassa on Katja Ranta-Penttilän kokemustietokirjoitus  erilaisista erityisryhmistä ja työtavoista jotka hän on havainnut toimiviksi. 
Katja on opiskellut kokiksi, liikunnanohjaajaksi, näyttelijän työtä Tampereella, fyysistä ilmaisua Kööpenhaminassa ja teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Helsingissä. Hän kertoo, että teatteri ja sirkus ovat lajeina mahtavia, koska kaikille löytyy niistä paikka. Sosiaalisen sirkuksen parissa hän aloitti Sorin Sirkuksella ja on sittemmin jatkanut samoja töitä omassa yrityksessään. 
Minulle Katjan tekstistä nousee taiteiden välisyys sekä sinnikäs uusien toimintamuotojen- ja tapojen hahmottaminen käytännön työtä tekemällä. 
Omalta erikoipedagogiikan luennolta muistan luennoitsijan ajatuksen kosketuksen merkityksestä lasten ja nuorten kohdalla joilla on tarkkaavaisuushäiriö. Luennoitsija kertoi että uiminen on auttanut, hänen kokemuksensa mukaan, useita. Joka puolelta ympäröivä vesi ohjaa hahmottamaan oman kehon rajat. Rajojen hahmottaminen puolestaan auttaa havaintojen suuntaamisessa ja jäsentämisessä. Sisäistä meteli ja ärsyketulvaa kanavoituu, yhdistyy ja integroituu.  Paksuilla alastulomatoilla näyttää olevan samankaltainen vaikutus.
Petra

***

Kokemuksia ja huomioita erityisryhmistä
Katja Ranta-Penttilä

Koivikkopuiston sairaalakoulu-projekti
Projekti alkoi 2009 sairaalakoulussa Tampereella Koivikkopuistossa. Kaupunki tilasi minulta ja työpariltani kestoltaan kolmivuotisen projektin, jonka tarkoituksena oli kouluttaa Koivikkopuiston opettajia, jotta he käyttäisivät sirkusta ja draamaa työkaluna koulussaan. Ideana oli, että olismme siellä neljä kertaa vuodessa muutaman viikon kerrallaan. Ryhmissä oli alakoululaisia (1 - 6 lk.), joista osa tuli ulkopuolelta eli he kävivät koulua jaksoittain ja osa asui sairaalakoulussa. Toiminta oli osa koulupäivää. Oppilaiden kannalta toiminta ei ollut vapaaehtoista. Myös opettajille koulutukset olivat osa työaikaa.
Projektin alussa kouluttimme opettajia eli kerroimme mitä draaman ja sirkuksen käyttö opetuksessa tarkoittaa ja miksi näitä työtapoja käytetään. Keskustelimme heidän haasteistaan ja siitä, mihin he tarvitsevat apua ja haimme yhdessä työmalleja koulun käyttöön. Tavoitteet lähtivät näistä tarpeista ja olivat aika laajoja koska jokaisella luokalla oli omat juttunsa. Isoimmat tavoitteet olivat oppilaiden motivaation ja itseluottamuksen kartuttaminen ja että oppiminen tapahtuisi jollain muulla tavalla kuin pulpetissa istuen.
Opetimme lapsia kaksi tai kolme kertaa. Näitä opetushetkiä opettajat seurasivat sivusta. Sitten opettajat tekivät itse tuntisuunnitelmat ja toteutuksen. Keskustelimme, kuinka ne menivät, mitä puuttui tai mitä olisi voinut lisätä. Konfliktin sattuessa ulkopuolelta näkee selvemmin, miten olisi voinut toimia. Vaikka työtä tehdään oppilaille niin tärkeää on, että opettajat huomaavat lapset eri näkökulmasta. Eli kun joku muu opettaa heitä muulla aiheella, niin he näkevät lapsista ”Aa, tuo ei olekaan niin hankala ja ei pistäkään joka asiaan vastaan. Se osaakin jotakin.” Tällöin motivaatio tulee myös opettajalle. Toivoimme "salaa", että lapset tulisivat nähdyiksi eri lailla näissä tilanteissa. 
Luottamuksen saaminen ja antaminen on tärkeää. Oli ensimmäisiä kertoja, kun harjoittelimme koordinaatiojuttuja palloilla ringissä. Yksi poika heitti palloa kädestä toiseen kaverin kanssa kädet ristissä. Sanoin ”hyvä!” koska minulle on opetettu, että pitää antaa positiivista palautetta. Kaikki rupesivat nauramaan ”ollaanko me jotain tarhalaisia!??” Olin aivan nolona. Se kehuminen ei tullut minulta luontevasti, vaan sanoin sen, koska pitää antaa palautetta. Se oli minulle oppi, että kaikki palaute, minkä annat, pitää tulla sydämestä. Varsinkin lapset ja nuoret haistavat heti, jos olet epäaito tai et tarkoita, mitä sanot. Luottamus tulee vain rehellisyyden ja aitouden kautta. Sanoin heille ”mä oon ihan pulassa teidän kanssa. En oikeasti tiedä, mitä teen. Ja yleensä vastaus haaste tilanteeseen tulee itse oppilailta.
Yleisesti sanottuna erityis ryhmien kanssa suurin haaste on opettajat ja vanhemmat riippuen siitä, tuleeko ryhmä itsessään vai jonkin koulun tai organisaation kautta. Sieltä tulevat suurimmat vastustukset, epäluulot ja auktoriteetti sivussa. Toimintaa sabotoidaan sillä, että opettajat tai vanhemmat istuvat rivissä sivussa katsellen ja arvioiden. Tämä ei esimerkkinä anna kenellekään mitään hyvää eikä teinejä kiinnosta tehdä silloin yhtään mitään. Tai poikkeuksetta kaikissa projekteissa ja työpajoissa, joissa olen ollut mukana, tulee kommentteja ”no, eihän se Matti pysty!” ”Ai tollasia suunnitelmia! No, eihän tolla ryhmällä voi tehdä mitään tällasta!

Kuiva-kala, keskustelu ja muita keinoja
Työtapojen valitseminen on hetkessä elämistä. Myös tilan valmistaminen ja valmiiksi laittaminen on tietysti kaikissa ryhmissä tärkeää, mutta varsinkin erityisryhmien kanssa. Kun menen tilaan, laitan kaiken ylimääräinen pois. Laitan paikat valmiiksi, esimerkiksi tyynyt tai teipillä ruksi, jotta ryhmä ei pääse hajoamaan, vaan että se on heti alusta lähtien kontrollissa.
Ongelmatilanteissa olen kokeillut lähteä omalta mukavuusalueelta. Jos jutut, mitä itse tekee, eivät toimi, niin on repäistävä jokin ”kuiva kala pyykissä”-harjoitus, jonka kanssa itselläkään ei ole hajua, mitä tekee. Ja lähtee vaan kokeilemaan. Tietyllä tavalla kun ollaan jo metsässä, niin ei voi mennä syvemmälle.
Toinen asia on, että on kommunikoitava muiden ihmisten kanssa, jotka ovat alalla. Itselle on todella tärkeää käydä vuoropuhelua toisten kollegoiden ja kavereiden kanssa läpi. Lisäksi kysyn oppilailta. ”Tämä ei toimi. Mitä me tehdään?” Käytän myös paljon erilaisia draamallisia harjoitteita, joiden avulla eletään oikea ongelma, esimerkiksi tarinateatterin tai improvisaation avulla. Tai piirrämme. Eli lopetan tuntisuunnitelman ja rakennan draaman keinoin meidän ongelmaa. Pitää myös aina muistaa, että sinun pitää olla itse innostunut ja uskoa mitä, mitä teet. Se on suurin motivaattori. On myös oltavan jonkinlainen ihmistuntemus, että osaa napata sellaisia juttuja, joissa jokainen pystyy olemaan itsensä kautta mukana.
Yksi tärkeimmistä asioista erityisryhmillä on se, että he oppivat rentoutumaan ja olemaan hetkessä itsensä kanssa koska se on monille hyvin vaikeaa. Erityisryhmissä jätän aina tilaa eniten rentoutumiselle loppuun. Miljoonista eri rentoutuskokeiluista ei ole toteutunut rentoutus-cd:t tai tarinat. Sudit ja kevyt kosketus ärsyttää heitä, joten aikoinaan ostimme maaliteloja, joilla vedettiin kunnolla oppilaat läpi. Kosketuspinta-alan on oltava laaja. Joskus joku opettaja tuli kesken tunnin ja näki oppilaista vaan päät jättikokoisten alastulopatjojen alla. Aluksi asiaa hieman kyseenalaistettiin, mutta oppilailla koko kehon konkreettinen painaminen tuntui auttavan. Usein autismin kirjon kohdalla puhutaan koskettamisyliherkkyydestä, mutta lääppiminen ja hipelöiminen on se, mikä ärsyttää. Koskettamisen on oltava reilua. Pareittain tehdessä kyseessä oli myös luottamus siihen, etteivät he satuta kaveria. Oli hienoa nähdä ryhmissä kasvu siihen, että aina kun kysyy, mitä he halusivat tehdä, niin aina vastauksena oli rentoutus. Loppujen lopuksi viimeisillä kerroilla hierottiin 45 minuuttia joko teloilla tai tennispalloilla.
Motivaattorijutut, kuten herneitä purkkiin, toimivat myös hyvin. Tätä kehitimme työparini Tytti Vuolteen kanssa pitkään, kun mietimme, miten saamme heidät motivoitua tekemään jotakin kun ei heitä kiinnosta mikään. Erityisnuorilla ei aina ole pidempi kestoisia suunnitelmia, joten heille ei voi antaa isoja haasteita. Meillä oli  Sorin Sirkuksella tavallisia erikokoisia leivontamittoja ja kysyimme lopuksi, miten heillä on mennyt sinä päivänä ryhmänä, ei yksilöinä. He saivat itse arvioida joka tunnin jälkeen jonkun niistä mitoista. Jos oli mennyt täydellisesti, he saivat isoimman mitan ja jos huonommin, niin pienen mitan. Siinä tuli palaute heti kun mietitiin, mikä meni vikaan, mikä meni hyvin. Kun he saivat pilttipurkin täyteen, niin he pääsivät trampoliinille, mikä oli heille iso juttu. Rentoutus oli toinen. Siinä on hyvä olla välietappeja, että he saavat esimerkiksi mehujäät, kun purkki on puolillaan, jotta motivaatio pysyy yllä. Pienet voitot ovat tärkeitä, ettei aseta itselle eikä ryhmälle isoja haasteita. Voitto on jo se, että he pysyvät koko tunnin luokassa tai kukaan ei sano ”koska me lopetetaan”.
Yksi harjoitus oli puu, mitä rakensimme yhdessä. Tein seinälle puun rungon, johon jokainen sai joka tunnin jälkeen joko mädän omenan, kunnollisen omenan tai lehden. Jos oli kirjoittanut aiemmin mädän omenan taakse ”en uskaltanut kertoa sana kerrallaan tarinaa”, niin sitten kun asian oli uskaltanut tehdä tai siinä pääsi eteenpäin, niin mätä omena piti vaihtaa kunnon omenaan. Lopussa meillä oli kunnon omenapuu.

Tunneilmaisu
Yksi tärkeimmistä asioista  erityislasten  opettamisessa on mielestäni heidän tunteiden huomioiminen ja miten näitä tunteita ilmaistaan.  Monesti heillä on patoutumia ja he haluavat aukoa päätänsä, olla vihaisia ja hakata. Pitää löytää keinot, joilla tunteita pystytään purkamaan. Usein näkee, että työntekijöiden on hankalaa kohdata lasten ja nuorten tunteita ja keinoksi on valittu hillitseminen ja rauhoittaminen. Sairaalakoulussa kehittelimme seuraavan tavan toimia. Sovimme ja kehitimme lasten kanssa yhdessä ne pisteet, missä he haluavat mitäkin tehdä. Esimerkiksi huutopaikka oli välinevarasto, jossa saa huutaa niin paljon kuin haluaa, kun menee hermo. Tyynypaikassa sai makoilla, jos halusi omaa rauhaa. Ja sitten oli paikka, jossa sai hakata täysiä patjaa. Eli oli kolme paikkaa ja keinoa, millä he pystyivät purkamaan itsestään pahat olot pois. Aluksi he menevät makoilemaan huvikseen, koska heillä oli siihen mahdollisuus. Sitä ei kuitenkaan jatkunut kauan, koska he tajuavat, että heille annetaan mahdollisuus ja ilmaisun vapaus.

Ajattelen, että lapselle on annettava mahdollisuus kiukutella, koska jostainhan se huutaminen, riehuminen ja itkeminen johtuu. Suurin osa erityisnuorista sanoo, että oli tyhmää, koska heistä on kivaa, että niin voi sanoa. Ei hän tee sitä sen takia, että haluaa kiusata aikuista. Sitä kautta rakentuu myös luottamus, että heille annetaan mahdollisuus: hyväksytään mielialan muutokset ja se, minkälaisia he ovat.  

tiistai 3. marraskuuta 2015

Eeva Kaarneen kirjoittaa ”Ryhmänohjaaminen on vuorovaikutusta” -artikkelin viimeisessä osassa ilmapiiristä ja haasteista. Kaarne päättää kirjoituksensa otsikkoon Ryhmänohjaaminen on ihmisenä kasvua, mihin hän on kerännyt kymmenen itselleen toimivaa ohjetta ohjaajuudesta ja missä hän kiteyttää artikkelinsa ydinkohdat.
En malta olla palaamatta viime viikonloppuisen pedagogisen sirkusohjaajakoulutuksen tunnelmiin. Viimeisellä kontaktijaksolla hahmotettiin omaa ohjaajaidentiteettiä muun muassa poliisin, hoitajan ja klovnin roolien kautta. Nämä kolme roolia ovat varmasti läsnä kaikissa tilanteissa, eikä mikään rooleista ole toista parempi, mutta jokainen rooli tuottaa omanlaistaan ilmapiiriä. Kokeilimme mitä tapahtuu kun paikalla on vain poliisi-,  hoitaja- tai klovniohjaajia. Ainakin sattumuksia ja naurua sekä hyviä havaintoja ja pohtimisen aiheita.
Arvokasta oli myös jälleen kerran todentaa, että positiivinen palaute ja ihmisiin uskominen on ryhmänohjaamisen ytimessä. Tällä asenteella pääsee eteenpäin monista pulmallisista tilanteista ja haasteellisista hetkistä. Nykytutkimus tukee tätä ajattelua! Tästä yhtenä esimerkkinä seuraava  Aamulehden linkki:  http://m.aamulehti.fi/kotimaa/tutkimus-kumoaa-yleisen-ennakkoluulon-siita-millainen-on-hyva-opettaja?v=1
Petra

***

RYHMÄNOHJAAMINEN ON VUOROVAIKUTUSTA  [4/4]
Eeva Kaarne

Ryhmänohjaaja ilmapiirin luojana
Ryhmä on dynaaminen ja jatkuvasti muuttuva kokonaisuus, jossa ohjaajan tulee kiinnittää huomiota sekä yksilöön että ryhmään. Jokainen ryhmän jäsen tuo ryhmään itsensä kokemuksineen ja sen hetkisine tunnetiloineen. Tämä kaikki vaikuttaa ryhmän toimintaan. Ohjaajan tehtävä onkin luoda ryhmän toiminnalle sellaiset edellytykset, että ilmapiiristä muodostuu hyvä.
Kaksi asiaa tukee hyvän ilmapiirin rakentumista, mikä edistää puolestaan ryhmässä oppimista; tutustuminen toisiin ryhmän jäseniin ja ryhmän yhteiset säännöt. Ryhmän jäsenet kokevat ryhmän toiminnan positiivisena ja sitoutuvat siihen silloin, kun ryhmän jäsenet tuntevat toisensa. Toisten tunteminen rohkaisee osallistumaan ryhmän toimintaan, lisää turvallisuutta ja luottamusta. Tästä syntyy ryhmän kiinteys ja toimivuus. Turvallisessa ja luotettavassa ryhmässä on vapaata ja rentoa toimia.
Turvallisuus ja yhteenkuuluvaisuus ovat ihmisen perustarpeita, jotka ohjaajan on hyvä tunnistaa. Kun ryhmän jäsenet kokevat olonsa turvallisiksi, kokevat olevansa hyväksyttyjä ja osana ryhmää, on oppiminenkin mahdollista.
Kerran saavutettu turvallisuuden tunne saattaa vaihdella ryhmän kehityksen myötä. Ryhmän jäsenet saattavat tulla muuttuneiden elämäntilojen kanssa ryhmään, joka saattaa aiheuttaa jännitteitä ryhmässä. 
Kun ryhmän jäsen kokee voivansa ilmaista tunteitaan ja mielipiteitään, vahvistuu tunne turvallisesta ryhmästä. Ryhmän jäsenelle on tärkeää tulla huomatuksi yksilönä. Se, että ohjaaja omassa toiminnassaan huomioi jokaisen ryhmäläisen kasvattaa myös turvallisuuden tunnetta.

Haastavat vuorovaikutustilanteet
Tässä muutama haastava ja monelle tuttu tilanne, johon ryhmänohjaaja saattaa jossain kohtaa törmätä.
  • Ryhmän jäsen käyttäytyy häiritsevästi tai rikkoo äänen sanottuja tai äänen sanomattomia sääntöjä.
  • Passiivinen ryhmän jäsen ei osallistu ryhmän toimintaan ja sitä kautta häiritsee ryhmädynamiikkaa.
  • Ryhmän jäsenen henkilökohtaiset syyt, liittyvät usein tunteisiin kuten pelkoihin, epävarmuuteen, suruun. Ohjaaja havaitsee, että jokin häiritsee, mutta henkilö itse ei tee aloitetta asiasta keskustelemiseen. Se, että jokin vaivaa, heijastuu ryhmässä toimimiseen.
Ongelmallista haastavissa vuorovaikutustilanteissa on yleensä niiden yhtäkkisyys. Tilanteissa vaaditaan ohjaajalta välitöntä reagointia. Usein tilanteet aiheuttavat ohjaajassa jonkinlaisen tunnereaktion, joka tuo oman lisänsä tilanteen ratkaisemiseen.

Mitä voit tehdä?
  • Tiedosta oma vuorovaikutusosaamisesi. Millainen tapa sinulla on toimia haastavissa tilanteissa. Annatko niiden olla, etkä reagoi mitenkään. Otatko asian esille? Miten sanotat asiasi, miten tunteesi näkyvät toiminnassasi, mikä on toimintasi tavoite? Onko sinulle tärkeää saada sanoa viimeinen sana? Lähdetkö ongelmatilanteessa kilpailemaan? Osaatko erottaa itsesi ongelmasta? 
  • Kerro asioita minäviestin avulla. Minäviestissä on hyvä kertoa kolme asiaa. Kuvata käyttäytyminen, joka aiheuttaa ongelmaa, se tunnetila, jonka käyttäytyminen saa sinussa aikaan sekä vaikutus, joka käyttäytymisellä on siinä tilanteessa. Esimerkiksi, jos ryhmässä hälistään, voit sanoa, ”minun on vaikea keskittyä ja pitää ajatuksia koossa, eikä muut kuule kunnolla, mitä sanon, kun täällä on niin kova hälinä.” Jos jollainryhmän jäsenellä on toistuva tapa myöhästyä ja se häiritsee ryhmäntoimintaa ja sinua, kannattaa siihenkin puuttua minäviestillä. Sinäviesti olisi esimerkiksi ” Sä tuut taas myöhässä.” Minäviestillä asian voisi ilmaista toista syyttelemättä esimerkiksi ”Minua harmittaa tunnilta myöhästyminen. Kun tunnille tullaan myöhässä, vaikuttaa ryhmän toimintaan negatiivisesti, muiden täytyy odottaa, kun minun täytyy kerrata ohjeet useampaan kertaan. ”
  • Kuuntele ja pyri ymmärtämään. Ole empaattinen.
  • Sano toisen tunne ääneen ja hyväksy se.
  • Sano oma tunteesi ääneen.
  • Pyri tunnistamaan todellinen ongelma ja ratkaisemaan se yhdessä.


Ryhmänohjaaminen on ihmisenä kasvua.
Kuuntele ja havainnoi. Tee tulkintoja, mutta muista, että ne ovat vain sinun tulkintojasi. Arvioi, mutta muista, että se on vain sinun arviosi. 
Ole empaattinen ja ymmärrä toisia. Jokainen on erilainen ja näemme maailman omien silmälasiemme läpi.
Ole ymmärrettävä.
Ole mielenkiintoinen ja oma itsesi. Sinä et voi olla kukaan muu, eikä kukaan muu voi olla kuin sinä. Ole paras oma itsesi.
Ole armollinen. Aina ei voi onnistua. Opi vastoinkäymisistä. 
Kehitä itseäsi. Muista reflektoida tekemistäsi. Näin tekemällä et toista itseäsi kymmenen vuoden kuluttua.
Ajattele positiivisesti. Positiivisuus on tärkeä voimavara. Positiiviset ihmiset elävät negatiivisia pidempään.
Ole jämäkkä. Jämäkkyys ei ole jyräämistä. Älä anna toisten jyrätä sinua, äläkä itse jyrää muita. 
Arvosta ja kunnioita. 
Anna rakentavaa, kehittävää ja kannustavaa palautetta. Pyydä palautetta. Palaute kehittää.

Lähteet:
Huotari, M-J., Hurme, P & Valkonen, T. 2005. Viestinnästä tietoon. Tiedon luominen työyhteisössä. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö.

Hyvärinen, M-L. 2011. Työelämään yhdistetty vuorovaikutuskoulutus farmasiassa. Prologi. Puheviestinnän Vuosikirja, 2011: 102-106.