Vielä kymmenen päivää ennen lepoa ja lokoa. Vielä pari juttua. Vielä ehdin. 

Välillä hommat kasautuu, omasta syystä tai sitten ihan itsestä riippumattomista syistä. Jollain tavalla pitäisi kuitenkin jaksaa vai pitäisikö? Mikä on kohtuullista? Miten paljon pitää?

Ryhmätkin ovat erilaisia. Haastavammat ryhmät vievät enemmän voimavaroja, silti niistä maksetaan samaa palkkaa kuin kevyemmin ohjattavista ryhmistä.  Onko työn ja levon suhde oikea? Onko yhtälö mahdollinen?

Miten siihen hyvinvointiin ja jaksamiseen voisi vaikuttaa? Löytää niitä asioita joille itse voi tehdä jotain?

Raili Heikkilä, entinen lastentarhanopettaja, nykyinen teatteri-ilmaisun ohjaaja ja opettaja sekä työnohjaaja, pohtii seuraavassa tekstissä omia ajatuksiaan asian tiimoilta. Tekstin lopussa on Railin yhteystietojen lisäksi muutamia kysymyksiä jotka voivat auttaa oman tilanteen hahmottamisesa.

Sirkuksen maailma vetäytyy nyt odottamaan talvipäivänseisausta ja palaa jälleen kun päivä on vähän pidempi.

Valoa!

Petra

Ohjaajan työhyvinvointi ja jaksaminen

Raili Heikkilä

Ajatukset työhyvinvoinnista ja työssäjaksamisesta synnyttävät minussa mielikuvia luennoista, joilla kuullaan liikunnan, unen ja ravinnon merkityksestä ja toisaalta työhyvinvointi-päivistä, joiden aikana seikkaillaan metsissä, leikitään hassun hauskoja leikkejä tai käydään teatterissa ja syömässä. Yritetään tietoisesti hetkeksi unohtaa oma työ ja keskitytään hyvinvointiin. Tyhy-päivän tai luennon jälkeen palataan takaisin sorvin ääreen, ja kaikki jatkuu kuten ennenkin. 

Kyseiset mielikuvat liittyvät aikaan, jolloin olin vakituisessa työssä lastentarhanopettajana. Vakituisen työn kylkiäisenä minulla oli esimies, työyhteisö, kuukausipalkka ja palkallinen kesäloma ja palkalliset vapaat viikonloput. Tuolloin sain palkkaa silloinkin kun podin kotona angiinaa tai välilevyn paikaltaan luiskahdusta. Soitin työpaikalle, menin lääkäriin, ja jäin kotiin sairastamaan. Ei tarvinnut miettiä kuka menee puolestani ohjaamaan ryhmää ja avaamaan ovet. Oli paljon asioita, jotka olivat tietyllä tavalla paljon paremmin kuin nyt. Puitteet olivat kunnossa ja enemmänkin.  

Näistä työhyvinvointiin liittyvistä tilaisuuksista minulle jäi usein sellainen olo, että jaksaminen ja hyvinvointi tulisivat jostakin meidän ulkopuoleltamme ja, että tarvitsemme jotakin ohjausta voidaksemme hyvin työssämme ja jaksaaksemme siinä mahdollisimman reippaina; valittamatta. Onhan meillä vakituinen työ.  Näissä käsityksissä työhyvinvoinnista piilee myös se ajatus, että kaikki ihmiset saavat voimaa ryhmästä, ja että jaksamista voi lisätä vain tekemällä jotakin.  Tekemällä jotain lisää tai toisin.

Nämäkin ajatukset varmasti puoltavat paikkaansa, mutta voisiko niissä mennä vähän pidemmälle, syvemmälle – ytimeen? Miten oma työ ja kaikki mikä siihen liittyy vaikuttaa meihin ja miten me toisaalta vaikutamme omaan työhömme. Millainen olisi sirkusohjaajan täydellinen päivä? Mikä on säilytettävää ja minkä voi jättää pois? 

Mitä se jaksaminen sitten on? Onko aina pakko jaksaa painaa pitkää päivää? Fyysinen ja henkinen hyvinvointi auttaa jaksamaan työssä ja vapaa-aikana. Jaksaminen taas puolestaan tuottaa lisää hyvää: työn iloa, onnistumisen kokemuksia, onnellisuutta, varmuutta...Jos toinen näistä puuttuu pyörä ei pyöri.  Ei jaksa missään, ei tunnu hyvältä missään, ei ainakaan ihmisten kanssa. Jos sirkusohjaaja on itse iloton ja huonossa kunnossa on ohjattavallakin varmaan aika tukala olo. Oravanpyöriä ja lumipalloefektejä on tarkasteltu kautta aikain ja näin itse olen kokenut tämän pyörän pyörivän sekä ohjaajana että varsinkin työnohjaajana.  

Omia kokemuksia ja oivalluksia 

Tein lastentarhanopettajan työtä parikymmentä vuotta ja siirryin pikkuhiljaa osa-aikatyön ja opiskelujen myötä kokonaan freelanceriksi vuonna 2010. Työskennellessäni nykyään työnohjaajana ja teatteri-ilmaisun ohjaajana – ja opettajana, on ollut todella mielenkiintoista tutkia itsessään ja ryhmissä työssäviihtymistä ja työniloa ja niihin vaikuttavia seikkoja. Puhutaanko samoista asioista kuin työhyvinvointi ja työssäjaksaminen, vai onko näkökulma eri? Onko sillä näkökulmalla merkitystä? 

Freelancerin työssä vastuu omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta on kaiken aikaa itsellä.  Ei ole esimiestä tai työtoveria, jolle soittaa, että: ”Hoida homma, mä oon nyt saikulla”, ei työterveyshuoltoa, eikä niitä tyhy-päiviä. Ihmistyötä, ohjaamista työkseen tekevillä ihmisillä vastuu on mielestäni tiedostettava. Mielikuva iloisesta, reippaasta, ystävällisestä ja samalla asiansa osaavasta, taitavasta ja innostavasta sirkusohjaajasta jää kuoreksi, jos ei pidä huolta itsestään. 

Olen oivaltanut, että freelancerina olo on minulle kuitenkin osa työhyvinvointia. Saan itse valita ne työt, joita teen, luon itse puitteet sellaisiksi, että jaksan ja voin hyvin. Pyydän apua, kun sitä tarvitsen, verkostoidun ja opiskelen. Kuuntelen omaa rytmiäni. Aina välillä, jos töitä on vähän ja kirstun pohja on näkyvissä, mietin niitä aikoja, kun minulla oli se vakituinen kuukausipalkka. Mietin toisenkin kerran, mutta huomaan melko pian, etten vaihtaisi. Voin nykyään paljon paremmin, olen tyytyväisempi ja saan käyttää luovuuttani siten kuin itse haluan. Vapaus on itselleni osa jaksamista. 

Oma kokemukseni ohjaajan työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta on vuosien saatossa muotoutunut aika yksinkertaiseksi. Olen huomannut, ettei ole erikseen työhyvinvointia ja lomahyvinvointia, ei arkihyvinvointia eikä juhlahyvinvointia. On vaan hyvinvointia ja aikoja, jolloin ei voida hyvin. Kaikki olot, tunteet ja voinnit ovat sidoksissa toisiinsa ja kaikki vaikuttaa tavalla tai toisella kaikkeen. Kyse on mielestäni enemmänkin itsetuntemuksesta kuin hyvinvoinnista. 

Asiat, joiden olen huomannut suuressa määrin vaikuttavan siihen, miten työssäni jaksan kumpuavat todella suuressa määrin minun ja ryhmän välisestä vuorovaikutuksesta.  Nimenomaan vuorovaikutuksesta, ei ryhmässä olevien ihmisten erilaisista persoonista tai tavasta oppia tai olla.  Ajattelen niin, ettei ole olemassa vaikeita tahi haastavia ryhmiä. On vain erilaisia tapoja olla ja antautua vuorovaikutukselle. 

Vuorovaikutukseen vaikuttavat monet tekijät, joista itse nostan yhdeksi tärkeimmistä asioista rytmin. Ajatellaan 10 hengen ryhmää, jossa on yksi ohjaaja. Mieti, kuinka monta erilaista rytmiä tässä porukassa on. Sydämet lyövät, ripset räpsähtävät, keuhkot laajenevat ja supistuvat, päät kääntyvät, puhetta, askeleita, ajatuksia, huudahduksia, hiljaisuutta. Tiedostatko rytmit? Miten ohjaajana käytät ne hyväksesi? Yhteisen rytmin löytäminen ei aina ole edes tavoite, mutta kysymys onkin siitä, miten osaat hyödyntää rytmit työssäsi niin, ettet itse uuvu? Syntyykö rytmien kakofonia vai sinfonia? 

Ohjaajan näkökulmaa

Olen ohjaaja, joka pyrkii olemaan sataprosenttisesti läsnä ja parhaimmillaan saan ohjaajana työparin ohjaamastani ryhmästä. Voimaannun ja rakastan työtäni. Hengitän ryhmän kanssa ja ryhmää, löydän onnistumista, flowta ja toisaalta jatkuvasti kohtia, joissa voi kehittyä ja oppia. 

Työnohjaajani, Reetta Jokinen, sanoi joskus, että ohjaaja on kuin iso ruukku, joka tyhjenee aina ohjaustilanteessa. Annat, ohjaat, opetat, kuuntelet, puhut ja hengität. Olet käytettävissä koko ohjaustilanteen ajan, ideoit, olet läsnä. Kulut. Joskus ruukkua voi täyttää jo ohjaustilanteessa, ryhmä toimii kuin unelma ja koet flown, jossa vaan annat mennä. Vuorovaikutus toimii - sekä annat että saat. Olet onnellinen. Ehkä jopa unelma-ammatissasi. 

Joidenkin ryhmien kanssa asiat eivät sitten sujukaan ihan putkeen. Toisinaan ruukku on ohjaustyön jäljiltä niin tyhjä, että itkettää: " Mä en enää ikinä mene sinne…”                                                    

Jokaisen ohjaajan on hyvä miettiä niitä keinoja, joilla saa oman ruukkunsa taas täyteen. Itselleni on jaksamisen kannalta elintärkeää mennä luontoon ja vaan istua ja kuunnella hiljaisuutta ja katsella ohi lipuvia pilviä, unelmoida, kerätä marjoja, uida metsälammessa, saunoa.   Luonnosta saan voimia ja tajuan kuuluvani johonkin isompaan. Lisäksi pyrin entistä enemmän tekemään työtä parin kanssa ja työryhmissä sekä löytämään olemista, tekemistä ja ihmisiä, joilla on samankaltainen tai yhteensopiva rytmi oman rytmini kanssa. 

On mielestäni tärkeää pysähtyä sekä itsensä että ryhmän kanssa aika ajoin pohtimaan ja reflektoimaan omaa ohjaamistaan ja omaa rytmiään.

Itselleni työnohjaus on olennainen osa jaksamistani ja suosittelen sitä kaikille. Liian usein ajatellaan vieläkin niin, että työohjausta tarvitaan vain jos tulee kriisi tai pahaolo työssä on jo tosiasia. Nykykäsityksen mukaan työnohjaus on osa ihmisten kanssa työskentelevien työtä ja se määritelläänkin enemmän oman työn tutkimiseksi kuin kriisinhallinnaksi. 

Välillä voi toki levätä laakereillaan ja nauttia siitä kun asiat vaan sujuvat.  Itselleni hyvin onnistuneet työpäivät ohjaajana tai opettajana ovat juuri niitä, joita voi sitten myös muistella ja hehkuttaa, kun asiat eivät ole niin hyvin. ”Minä kyllä osaan tämän! – Nyt täytyy vaan pysähtyä ja hengittää hetkinen.”

Mikä syö ohjaajan hyvinvointia tai jaksamista?

Olen havainnut, että suurimpia kompastuskiviä ohjaajille tuottaa muun muassa se, ettei tunneta ryhmädynamiikkaa ja sen lainalaisuuksia. Kun ohjaaja tietää, minkälaisia vaiheita ryhmäprosessiin esimerkiksi kuuluu, hän osaa toimia niin, että fokus pysyy toiminnassa ja toiminta etenee tavoitteiden mukaan. Ryhmätilanteissa tunteissa vellominen on vaarallista ja sen välttäminen osa ohjaajan ammattitaitoa. Ryhmissä on aina erilaisia ihmisiä erikokoisine tarpeineen. Ohjaajaan on tiedettävä, miten luoda turvallisia rajoja ja toisaalta olla läsnä.  Liian usein pedagogiset tiedot ja taidot puuttuvat kokonaan tai ovat vähintäänkin puutteelliset.  Joskus ohjaaja toimii liikaa sen olettamuksen varassa, että asiat sujuvat itsestään, samalla tavalla kuin ennenkin, rutiinilla. Hyvistä hetkistä tulee suorittamista. Tilanteista puuttuu herkkyys ja läsnäolo, jolloin ryhmätilanne saattaa muotoutua raskaaksi ja vie kaikilta energiaa. 

Nostan nämä asiat esille siksi, että olen varsinkin ryhmän jäsenenä, mutta myös ohjaajana havainnut, että edellä mainitut tilanteet ovat arkipäivää ohjaajan työssä ja ne mitä suurimmassa määrin vaikuttavat omaan olemassaoloomme.  Itse olen oppinut tärkeitä asioita itsestäni ihmisenä ja ohjaajana antautumalla riittävän usein osaksi ryhmää ja ohjattavaksi, vaihtamalla näkökulmaa. 

Ohjaajat tekevät usein myös työtään yksin, ilman työparia tai edes työyhteisöä puhumattakaan työnohjauksesta.  Taloudellinen tilanne sanelee raamit ja ohjaaja sätkii raameissa. Voisiko oma hyvinvointi, minä itse, olla tärkeämpää kuin käteen jäävä raha? Millä resursseilla lopultakin tätä työtä teemme? 

Pohdittavaksi ja mielellään keskusteltavaksi jonkun kanssa:

Oletko Sinä miettinyt mitkä asiat auttavat ja mitkä estävät olemaan tyytyväinen, utelias, rehellinen ja kokemaan onnistumista? 

Onko Sinulla työpari, työnohjaaja tai joku muu ihminen, joka sanoo Sinulle milloin ehkä kannattaa toimia toisin, mennä eri kautta tai vaan antaa olla.  

Minkälaiset arvot ohjaavat Sinun tekemisiäsi? Miten toimit kun ne ovat erilasia, jopa ristiriitaisia kuin työnantajasi. 

Kuunteletko itseäsi vai muita? 

Koska viimeksi olit itse osa ryhmää, ohjattavana? 

Jos yhden ohjeen voi antaa, olkoon se tämä: Aina ei voi tulla täydellistä jälkeä – mitä tarkoittaa kohdallasi riittävä? Kyllin hyvä? 

Läsnäoloa, ajatusten ja tunteitten jakamista, itsesi ja muiden kuuntelua ja hyviä rytmejä toivottaen

Raili Heikkilä

050 3827 668 | raili.heikkila@komeetta.eu | Kulttuuriosuuskunta Komeetta, Puutarhakatu 17 B, 33230 TAMPERE