Eeva Kaarneen kirjoittama Ryhmänohjaaminen on vuorovaikutusta -artikkeli jatkuu Sirkuksen maailmassa pohtimalla sanatonta viestintää, statuksia ja valtaa sekä ohjaajan imagoa.

Arvelen, että itse kukin on miettinyt toisinaan missä määrin tunnilla pitäisi puhua. Täyttääkö tunnin puheella vai hiljaisuudella. Minkälaisessa suhteessa sanallisen ja sanattoman viestinnän pitäisi olla, että se palvelisi opetustilannetta. Joidenkin tutkimusten mukaan (ks. Ray Birthwistell) ihmisten välisestä viestinnästä jopa yli 70 prosenttia on sanatonta! Ehkäpä sanojen sijaan voisi välillä kiinnittää huomiota sanattomaan. Tuottaisiko se uusia näkökulmia omaan työhön?

Auktoriteetilla tarkoitetaan vaikutusvaltaa. Vaikutusvaltaan taas liitetään usein ominaisuuksia mitkä viittaavat korkeaan statukseen. Ryhmänohjaajan auktoriteetti on luonteeltaan annettua. Tuntuuko annettu valta ja korkea status kotoisilta ja itselle ominaisilta olemisentavoilta? Minkälainen auktoriteetti haluaisit olla? Minkälaisia vallankäytön tapoja tunnistat?

Ohjaajan imago kappaleessa kirjoitetaan työskentelystä oman persoonan kautta. Jos joskus tuntuu, että ryhmässä on täysi tekeminen, niin työsarkaa riittää itsessäkin.  Ajattelen, että mitä tietoisempi ryhmänohjaaja on omista käsityksistään, ajatuksistaan, uskomuksistaan ja ideaaleistaan, sitä selkeämmin hän voi toimia - ja muuttaa toimintaansa, jos kaikki ei suju niin kuin tarkoitus oli.

Petra

RYHMÄNOHJAAMINEN ON VUOROVAIKUTUSTA [2/4]

Eeva Kaarne

Sanaton viestintä

Sanattoman viestinnän havainnoiminen liittyy kiinteästi kuuntelemiseen. Sanallinen viesti muodostuu itse sanomasta, mutta jo ääni on sanatonta viestintää. Sanatonta viestintää ovat eleet, ilmeet, katse, kehon asento, liikkeet, tilankäyttö, kosketus, äänen piirteet ja fyysinen olemus. Havainnoimme sanatonta viestintää usein tiedostamattomasti, mutta ohjaustilanteessa ryhmänohjaajan kannattaa tiedostaen tarkkailla ryhmän jäsenten sanatonta viestintää. Tunteet välittyvät helposti sanattomien viestien avulla. Tunteet näkyvät nopeasti äänen piirteissä ja kasvojen ilmeissä. Omaa sanatonta viestintää voi olla vaikea hallita. Toisinaan sanaton ja sanallinen viestintä ovat ristiriidassa keskenään. Silloin uskomme sanattomia viestejä. 

Sanaton viestintä täydentää sanallista viestintää ja toisinaan korvaa sen kokonaan. Esimerkiksi aina ei tarvitse huutaa ”hei hei” vaan pelkkä käden heilautus riittää.  Sanattomalla viestinnällä ilmaistaan asenteita, tunteita ja annetaan palautetta. Puheenvuoron vaihtuminen tapahtuu myös sanattomalla viestinnällä. Käytämme sanatonta viestintää itseilmaisussa esimerkiksi vaateuksen kautta. Usein vuorovaikutustilanteessa tärkeintä onkin havainnoida sitä, mitä ei sanota ääneen.

Ihmisten persoonallisuus vaikuttaa siihen, miten hän ilmaisee tunteitaan sanattomasti. Osa meistä on kivikasvoja, joista on vaikea havainnoida päällepäin, mitä he ajattelevat tai tuntevat. Toisista ihmisistä näkee heti, millä tuulella hän on. Olemme erilaisia ja siksipä sanattoman viestinnän tulkitseminen on vaikeaa. Joissain sanattoman viestinnän oppaissa saatetaan sanoa, että käsien ristiminen rinnan päälle viestittää torjuntaa. Toisaalta tuolilla  istuessa käsiä on mukava pitää rinnan päällä ristissä, eikä siihen liity mitään torjuvia ajatuksia. Sanattoman viestinnän tulkinnan kanssa saa siis olla tarkkana. Kysymys on enemmänkin kokonaisuuksien hahmottamisesta eikä yksittäisistä eleistä. 

Sanattomalla viestinnällä voidaan ilmaista läheisyyttä vuorovaikutussuhteissa. Läheisyyttä osoittavalla sanattomalla viestinnällä on positiivinen vaikutusryhmän jäsenten motivaatioon ja tyytyväisyyteen. Motivaatiota kasvattaa esimerkiksi se, että ohjaaja osoittaa pitävänsä ryhmästä, kertoo itsestään ja tukee ilmaisuaan sanattomasti esim. hymyilemällä, tulemalla lähelle ryhmän jäseniä ja käyttämällä huumoria. Läheisyys ohjaajan ja ohjattavien välillä myös lisää tyytyväisyyttä ryhmässä työskentelemiseen. Läheisyyttä viestittävä ohjaaja saatetaan nähdä herkemmin asiantuntevana, luotettavana ja kiinnostavana kuin etäinen ohjaaja.  Ohjaajan kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, että hänet nähdään helposti lähestyttävänä, empaattisena ja viihdyttävänä. 

Statukset ja valta vuorovaikutuksessa

Statukset näkyvät parhaiten sanattomassa viestinnässä. Statuksilla tarkoitetaan valta-asemien tasoja, voimasuhteita ja niiden ominaispiirteitä. Statukset voidaan jakaa negatiivisiin ja positiivisiin ylä- ja alastatuksiin. Ylä- ja alastatukset voidaan nähdä toistensa jatkumona. Voidaan ajatella alimman statuksen olevan numero 1 ja kaikkein korkeimman statuksen 10. Noustaessa yhdestä kymmeneen, henkilön status muuttuu matalasta korkeaksi. Positiivinen ylästatus viestittää itsearvostuksesta ja toisten arvostuksesta. Negatiivinen ylästatus puolestaan tulkitaan niin, että henkilö arvostaa itseään liiaksikin, muttei anna arvostusta toisille. Positiivinen alastatus viestittää muiden arvostuksesta, mutta ihminen ei itse arvosta itseään. Negatiivisen alastatuksen ihminen ei arvosta itseään eikä toisia.  Statukset vaihtelevat toisten ihmisten ja tilanteiden mukaan. Joku saattaa pitää yllä jatkuvaa ylästatusta, toisen status ei taas koskaan nouse kovin korkeaksi, joiltakin sujuu statusilmaisu hyvin joustavasti ihmisten ja tilanteiden mukaan.

Statukset toimivat keinulautaperiaatteella. Kun nostaa omaa statustaan, toisten status laskee. Kun taas laskee omaa statustaan, toisten status puolestaan nousee. Korkean statuksen sanattomia vihjeitä on esimerkiksi hidas puherytmi, hyvä ryhti, suuri tilankäyttö, kuuluva ääni, rauhalliset liikkeet, avoin kehon asento ja suora katsekontakti. Matalan statuksen sanatonta viestintää on puolestaan nopea puhe ja hiljainen ääni, huono ryhti, pieni tilankäyttö, nopeat liikkeet, kädet lähellä kasvoja, sulkeutunut kehon asento ja suoran katsekontaktin välttäminen. Näistä sanattomista vihjeistä tehdään helposti tulkintoja siitä, onko henkilö epävarma, itseriittoinen tai yhteistyöhaluinen. Taitavan ohjaajan statusilmaisu on joustavaa ja siinä huomioidaan ryhmän tarpeet. 

Statuksista puhuttaessa voidaan puhua myös auktoriteeteista. Ryhmänohjaaja toimii auktoriteettina ohjaustilanteessa eli hänellä on viime kädessä valta ja vastuu tilanteesta. Taitava ohjaaja toimii ryhmässä niin, että hän muuttaa omaa statustaan sen mukaan, mikä oppimisprosessin kannalta ryhmälle jaryhmän jäsenille on parasta. Kun ohjaaja käyttää korkeaa statusta ohjaustilanteessa, on hän vastuussa myös oppimisesta. Kun hän madaltaa omaa statustaan, siirtyy vastuu oppimisesta ja ryhmän toiminnastaryhmän jäsenille. Ohjaajan on kuitenkin aina ansaittava ryhmältä statusasema. Taitava ohjaaja tunnistaa, milloin ryhmä tarvitsee käskevää vallankäyttäjää ja milloin ryhmä on valmis itse kantamaan vastuuta toiminnasta, jolloin ohjaaja voi laskea statustaan kaverillisempaan suuntaan. Ohjaaja jakaa vastuuta ja vapautta sopivassa suhteessa. Ohjaaminen on jatkuvaa ryhmän ja siinä toimivien yksilöiden havainnointia ja oman vuorovaikutuksen sopeuttamista siihen.

Valta ja statukset ovat mukana ryhmän jäsenten ja ohjaajan välisessä vuorovaikutuksessa. Ohjaajan ja ryhmän jäsenten väliset statuserot saattavat nousta haasteeksi ohjaajalle. Kun ryhmänohjaaja on statukseltaan ohjattavia korkeampi, pystyy hän säätelemään vuorovaikutuksen sävyä. Hän voi vapaasti aloittaa ja päättää keskusteluja, keskeyttää ryhmäläisiä, päättää millä etäisyydellä seisoo suhteessa ryhmän jäseniin ja olla rento. Ohjaajan on hyvä miettiä, mitä hän missäkin tilanteessa ryhmän jäseniltä odottaa. Jos hän haluaa, että ryhmäläiset keskustelevat vapaasti, liian korkean statuksen viestintä saattaa tyrehdyttää keskustelun alkuunsa. Toisaalta liian matalan statuksen ohjaaja ei välttämättä saa ääntään kuuluviin ja ryhmää toimimaan. Statuksista kannattaa olla tietoinen. Jos ryhmän jäsen alkaa käyttää korkeamman statuksen viestintää suhteessa ohjaajaan, ja haastaa näin ohjaajan, saatetaan tämä nähdä epäkunnioittavana ja ryhmää hajottavana viestintänä. On hyvä tiedostaa, että mitä lähempänä vuorovaikutuksen osapuolten statukset ovat toisiaan, sitä helpompaa vuorovaikutus on.

Omassa työssäni ohjaan sekä lapsi- että aikuisryhmiä. Käytän toiminnassani usein aikuisten kanssa improvisaatio-opettaja Keith Johnstonen esimerkkiä. Hän aloittaa opetuksensa alastatuksella, juomalla kahvia ja istumalla samalle tasolle tai alemmaksi, kuin missä opiskelijat ovat. Johnstonen ajatus on, että mitä lähempänä vuorovaikutuksessa keskenään olevien ihmisten statukset ovat toisiaan, sitä vaivattomammin ja luonnollisemmin heidän kommunikointinsa sujuu. Joskus koen, että saavuttaakseni sopivan asiantuntijan statuksen, ryhmä odottaa minun käyttäytyvän kouluttajan tavoin, menemällä tilassa ryhmän eteen, virittävän presentaatio-ohjelman ja aloittavan luennon. Usein rikon tätä ryhmän ennakko-odotusta Johnstonen oppien mukaan. Menenkin istumaan ryhmän mukaan, juon jotakin ja alan jutella ihmisten kanssa. Odotuksia rikkomalla saa usein ryhmän huomion ja kiinnostuksen. Toisinaan taas en toimi ollenkaan tuolla tavalla. 

Jos väkeä on paljon tai heillä ei ole juuri kokemusta ryhmässä toimimisesta, aloitan tilanteen usein korkeammalla, perinteisemmällä luennoitsijastatuksella. Tällöin vastaan siihen odotukseen, joka ryhmällä on kouluttajasta. Silloin tuon esille matalan statuksen elementtejä puheeni sanomassa. Korostan yhteistyötä, avointa keskustelua, kysymistä ja rooliani oppimisen mahdollistajana. Alun jälkeen lasken statustani, jotta vuorovaikutus ja keskustelu voisivat olla vapaita ja että ihmiset uskaltavat ja haluavat kertoa omia kokemuksiaan ja näkemyksiään. 

Kaikille ryhmän jäsenille ei ole aina itsestään selvää, miten ryhmätilanteissa tulisi käyttäytyä. Silloin heille on hyvä kertoa se. Hyvä ohje onkin, tee ryhmälle selväksi se, mitä heiltä odotetaan. Silloin toiminnalla on raamit, joiden mukaan voidaan edetä. Tällöin ryhmälle ja yksittäiselle jäsenelle voi myös antaa palautetta, jos toiminta ei mene odotustenmukaiseen suuntaan. Lapsia ohjatessani aloitan yleensä korkeammalta statukselta kuin aikuisten kanssa. Statusta on helppo laskea, kun toiminta sujuu, mutta sitä voi olla vaikea nostaa siinä vaiheessa, jos ryhmässä häiriköidään tai toiminnan tavoitteet eivät ole kaikille osallistujille vielä selvät. Statusilmaisun onnistuminen vaatii hyvää havainnointia ja nopeaa reagointia.

Sanattoman viestinnän kehittäminen

• Älä tulkitse puhki kaikkia sanattomia viestejä. 
• Havainnoi ja tarkkaile ryhmää. Jos huomaat jotain, voit sanallistaa asiaa ja kysyä ryhmältä, mitä ryhmässä tapahtuu.
• Ole tietoinen omasta sanattomasta viestinnästäsi. Tutki kasvojasi, miltä näytät naama peruslukemilla, entä kun hymyilet. 
• Millaisen vaikutuksen teet? Elehditkö liikaa, häiritseekö se sanoman perille menemistä vai pitäisikö sinun lisätä sanatonta viestintää herättääksesi kiinnostusta? 
• Miten kannat itsesi, oletko helposti lähestyttävä, helposti ylikäveltävä, yläpuolelle asettunut vai miten olet omassa vartalossasi? Miten sinut nähdään?
• Ole tietoinen statusilmaisustasi ja siitä, miten se vaikuttaa ryhmän toimintaan.

Ohjaajan imago 

Uskottavuuteen ja vaikuttavuuteen liittyy vahvasti se, millaisesta ihmisestä on kyse. Voidaan puhua henkilökohtaisesta uskottavuudesta eli siitä, millaisena ryhmänohjaaja nähdään. Itse ei voi toisten puolesta päättää, miten haluan muiden minut näkevän. Voimme kuitenkin tietoisesti miettiä muutamia seikkoja, jotka vaikuttavat siihen, miten meidät nähdään. Vuorovaikutusosaamista on hallita itsestä syntyviä vaikutelmia. Kaikki mitä teemme, miten olemme, miltä näytämme, mitä sanomme tai jätämme sanomatta, on viestintää. Meistä tehdään jatkuvasti tulkintoja. Siksi ei ole yhdentekevää, miten toimimme ihmisten kanssa. Jos haluat profiloitua tietyllä tavalla, kannattaa tarkkaan miettiä, miten se tehdään. Jokainen meistä on oma ainutlaatuinen itsensä. Sitä kannattaa ja pitää vaalia.

Ryhmänohjaaja työskentelee aina oman persoonansa kautta. Ryhmänohjaaja tuo ohjaustilanteeseen itsensä, oman persoonansa, kokemuksensa, arvonsa, asenteensa ja uskomuksensa. Ohjaaminen tapahtuu aina oman maailmankuvan kautta tiedostaen tai tiedostamatta. Jokaisella meistä on omat vahvuutemme, joita kannattaa korostaa ja kehitettävät puolemme, joista kannattaa olla tietoinen ja tietoisesti pyrkiä niitä kehittämään. 

Ohjaajan urani alkuvaiheessa mietin, mitä haluaisin ihmisten ajattelevan minusta, miten haluaisin ihmisten näkevän minut. Mietin omia arvojani ja asenteitani.  Päätin, että haluan olla helposti lähestyttävä, tasapuolinen, positiivinen ja innostava. Sitten mietin, mitkä ovat ne seikat, joilla tämän vaikutelman pystyn luomaan. Tutkin kasvojani, minulla on luontaisesti alaspäin suuntautuvat suupielet. Opettelin hymyilemään enemmän, etten näytä liian äreältä. Otsalleni muodostuu suuri juonne, kun kurtistan kulmiani. Olen tietoisesti pyrkinyt välttämään ohjaustilanteissa kulmien kurtistelua. Valitsen vaatteeni tilanteen ja ryhmän mukaan. Haluan näyttää siistiltä ja rennolta, en liian huolitellulta. Lähestyn ihmisiä, pyrin kättelemään ja sitä kautta koskettamaan ryhmän jäseniä. Koskettaminen on yksi vahvimmista sanattoman viestinnän muodoista niin hyvässä kuin pahassa. Sillä voi tehdä hyvän ensivaikutelman ja sitä kautta lähteä luomaan luottamuksellista vuorovaikutussuhdetta. Pyrin naurattamaan ihmisiä, saada heidät viihtymään. Välillä en tarkoituksellisesti pysy pelkästään asiassa, vaan annan asioiden mennä sivuraiteelle. Pyrin luomaan tilanteita, joissa saa nauraa. Eräs neuvottelutaidon koulutukseeni osallistunut henkilö kommentoi nauraen, ettei hän odottanut koulutuksen menevän stand upiksi. Tämän hän sanoi kohteliaisuutena. Kun ihmiset nauravat, ovat he vapautuneita, rentoja ja vastaanottavia. Samalla ilmapiiri ryhmässä on hyvä. Kannustan ihmisiä ylittämään omat henkiset esteensä ja annan paljon positiivista palautetta. Muun muassa näillä asioilla pyrin siihen, että minut nähdään helposti lähestyttävänä, positiivisena ja innostavana.

Ole persoonallinen ja kiinnostava

• Millaisena sinä haluat, että sinut nähdään?
• Mieti omat tavoitteesi ja keinot, joilla niihin pääset. Tee tietoisesti työtä oman persoonallisen ohjaustapasi eteen.